Black Hills

1.6.2017

Black Hills

Aamu valkeni kuumana ja aurinkoisena. Villi Länsi näytti meille parhaat puolensa!

Intercontinental breakfast jota meille oli mainostettu, ei sen sijaan ihan vastannut odotuksiamme. Söimme kuitenkin mahdollisimman tukevasti jaksaaksemme päivän retket. Jugurtti oli kyllä kummallista, 0 % kaikkea, ihmettelin jo mitä oli edes mahtanut jäädä jäljelle sen hyytelömäisen pinkin seoksen muodostamiseen?

Poikkesimme paikallisessa kaupassa lähtiessämme, ostimme evästarpeet kuten aina reissuillamme Leipää, juustoa, kinkkua ja paljon vettä. Tein meille eväsleivät autossa Black Hillsseillä löytämällämme parkkipaikalla. Oli pakko lisätä aurinkorasvaa ennen patikointia, sillä sää alkoi muuttua todella kuumaksi. 80 Fahrenheittia, eli pyöreästi noin +30'C Suomen lämpötilassa.

Heitimme kiipeilypädit selkään (kyllä, minä myös kasvavan masuni kanssa) ja pädien sisällä meillä oli vielä pakattuna vettä sekä evästä. Lähdimme vaeltamaan metsäpolkuja pitkin kohti kiipeilypaikkoja. Karttaa meillä ei ollut mukanamme, kuten ei yleensäkkään. Ihme että emme ole eksyneet ikinä, pieniä harhailuja lukuunottamatta. Jouduin masuni kanssa levähtämään normaalia useammin (yllätys) ja join varmaan viisi litraa vettä reissun aikana. Kiipeily sujui mieheltäni hyvin ja maisemat vuorilla olivat silmiä hivelevän kauniita.

Pohdiskelin paljon sitä millaista Lakota (=Sioux) -intiaaneilla oli ollut asua täällä näissä maisemissa. Yritin samaistua intiaaninaisten elämään, mietin miten he olivat kantaneet vauvansa ensin sisällään ja sitten selässään, näitä samoja polkuja pitkin. Pohdin myös ”valkoisen miehen” ja intiaanien välisiä ristiriitoja sekä koflikteja. Istuuduimme kallion laelle levähtämään vieretysten ja saimme kunnian ihailla aivan vieressämme kaartelevia isoja maakotkia. Kuvia en saanut otettua ihmetykseltäni, mutta mieleen piirtyi muisto ikuisiksi ajoiksi.

Löysimme paluumatkalla pienen järven jossa liotimme jalkojamme. Vesi oli kamalan kylmää mutta virkistävää. Ja vaikka järvi olikin pienen pieni, huristeli siellä jos jonkinmoista mootorivenettä. Ajattelin että jos näin kuivalla alueella on järvi, täytyy paikallisten varmasti hyödyntää se kaikinmahdollisin tavoin.

Ajoimme Deadwoodin läpi, joka on kuuluisa Villin Lännen kaupunki. Deadwood on restauroitu muistuttamaan alkuperäisasuaan. Ohiajaessamme näimme Bill Hickokin haudan, hän puolestaan oli kuuluisa pysyysankari aikoinaan näillä main. Deadwood oli meidän makuumme liiaksi turisteilla kansoitettu, joten palasimme tietä takaisinpäin Lead -nimiseen kylään. Löysimme internetin kautta hyvän majapaikan Leadista, ja siihen tutustuttuamme varasimme kahdeksi yöksi kylpyhuoneella varustetun pienen huoneen.

Suosittelen lämpimästi Dakota spur - hotellia. Loistava palvelu ja herkullinen aamiainen.

Lead on entinen "mining town" joka on rakentunut alunperin kullankaivuun ympärille. Nykyisin aika hiljainen kylä, mutta kodikas.

Suihku tuli todella tarpeeseen, ja sen jälkeen vielä herkulliset hampurilaiset paikallisessa pub-ravintolassa. Yöuni maistui jälleen kerran hyvin, edes läheinen autotie hurinoineen ei häirinnyt yhtään.